Muotokuva valokuvasta on merkityksellinen lahja
- Jenna Salminen
- 5 päivää sitten
- 1 min käytetty lukemiseen
Muotokuva on ajaton ja henkilökohtainen tapa kunnioittaa tärkeitä ihmisiä, hetkiä ja muistoja. Teen tilaustyönä käsin piirrettyjä ja maalattuja muotokuvia suoraan valokuvasta, oli kyseessä sitten läheinen, lemmikki, edesmenneen henkilön muistaminen tai kuva muuten vaan tärkestä hetkestä.

Hienoa nykyajan muotokuvamaalauksessa on se, että muotokuva voidaan toteuttaa suoraan valokuvan pohjalta. Tämä mahdollistaa sen, että mallin ei tarvitse olla fyysisesti paikalla. Erityisen kätevää se on silloin, kun halutaan toteuttaa lahja yllätyksenä tai kun kyseessä on lapsi tai iäkkäämpi henkilö, jolle pitkät istunnot voisivat olla haastavia. Luonnollisesti myös lemmikkimuotokuvat ovat helpompi toteuttaa valokuvasta ja muotokuvaan saadaan myös haluttu ilme.
Valokuvan pohjalta tehty muotokuva mahdollistaa myös edesmenneiden läheisten tai lemmikkien muistamisen. Huolellisesti valitusta kuvasta voidaan tehdä täsmällinen ja herkkä piirros tai maalaus, jolla kunnioitetaan edesmenneen muistoa.
Eli jos olet etsimässä uniikkia ja jopa yllättävääkin lahjaideaa, kannattaa kääntyä kuvataiteilijan puoleen. Näin saat huolellisena käsityönä tehdyn lahjan, jolla on syvempi merkitys.
Vielä muutama konkreettinen lahjaidea esimerkiksi joululahjaksi tai syntymäpäivälahjaksi:
Kuva lemmikistä. Lemmikinomistajalle muotokuva omasta lemmikistä on aina ilahduttava lahja.
Kuva lapsista. Vanhemmat arvostavat muotokuvia lapsistaan nuorina.
Klassinen yhteiskuva koko perheestä. Tässä juhlavampi lahjaidea koko perheelle. Jos harkitset perhekuvan teetättämistä, voi olla hyvä puhua tästä perheelle etukäteen, ja otattaa heistä yhteisvalokuva taideteosta varten.
Kuva yhteisestä muistosta. Hieman harvinaisempi, mutta äärimmäisen kiva lahjaidea on teetättää kaverille maalaus jostain yhteisestä muistosta, kuten ulkomaan lomamatkasta tai yhteisestä nuoruuskuvasta.
Kuva tärkeästä paikasta. Jos tiedät läheiselläsi olevan jokin suosikkipaikka, kuten oma mökki, rauhoittava maisema tai vaikka oman kodin puutarha, näistä tehty maalaus on loistava lahjaidea.
